Osa 00

Voi ihme! Nyt saan aloittaa tämän! Mulla ihan kädet syhyää tehdä tätä. Tämä osa on tosi lyhyt, mutta tää onkin nyt enemmän tällanen aloitusosa/prologi. Toivon että pidätte ja jättäisitte kommentteja osaan.:) Tervetuloa!

***

 ALKU VAI  LOPPU?

Ei helvetti.

Miten mulle voi käydä näin?

Kello oli yli kolmen yöllä ja mä vaan kukkusin hereillä. Fiksua. No, toisaalta tiesin, ettei mulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia saada unta.

Pyörittelin tapahtumia yhä uudelleen ja uudelleen pääni sisällä, upottaen katseeni samalla liekkeihin. En vain ollut vieläkään sisäistänyt tapahtunutta.

Kyynel vierähti väkisinkin poskelleni. Sadat kysymykset pyörivät päässäni, enkä mihinkään tiennyt vastausta. Ehkä kuitenkin kaikkein päälimmäisin kysymys oli, että Mitä ihmettä mun nyt kuuluu tehdä?

Miten se koko eilinen juttu voisikin muuttaa mun, Lisa Koretin, elämää silmänräpäyksessä?

 **

 Olin menossa keittämään kahvia pysyäkseni hereillä. Olin valvonut myöhään, kun edellisillan bileet olivat hieman venähtäneet ja oli tullut riehuttua kunnolla. Kaveri oli järjestänyt pirskeet mulle, kun olin juuri täyttänyt 18 vuotta.

Mutsi oli tekemässä murkinaa ja me mulkaistiin toisiamme. Joo, en ollut koskaan ollut mutsin kanssa hyvissä väleissä. Isästäni en tiennyt paljoakaan mitään. Mutsi ja isä erosivat kun olin vielä äidin vatsassa, ja isä muutti ulkomaille. Kävihän se joskus mua katsomassa, kun olin lapsi, mutta nyt olin nähnyt sen viimeksi 9 vuotiaana.

Sitten mutsi löysi uuden miehen, joka oli hänen sanojensa mukaan 'se oikea'. No, se äijähän pani mutsin paksuksi ja jätti kuin nallin kalliolle. Äiti oli koko raskausaikanaan aivan katkera ja purki pahaa oloaan muhun. Siitä lähtien olen ollut mutsin suurin ongelma ja maanvaiva. Mutsi lellitteli sitten toisen kakaransa aivan piloille, ensimmäisen pilattuaan käytöksellään. Jokainen 10 vuotias pikkutyttö tarvitsee rakkautta ja huomiota, ja kun en ikinä Divinan tultua maalimaan sitä saanut, en ikinä tullut myöskään toimeen siskopuoleni kanssa. Ystäväni veivät mut hieman myös väärille teille, ja kun äiti sai tietää, että käytän huumeita 15 vuotiaana, hän vei mut oitis vieroitukseen, ja vaihdoimme maisemaa.

Katselin, kuinka kahvi valui kuppiin. Olihan äiti aina sanonut rakastavansa meitä molempia, mutta ei se ikinä ollut siltä tuntunut.

Aloin latoa kahvikuppeja tarjottimelle, kun äkkiä kuului kamala kolina. Kohta korviini kantautuu kuitenkin käsky siivoamaan mutsin sotkuja.

Mitään kuulematta laskin tarjottimen keittiötasolle ja käännyin.

"Mutsi?"

"Mutsi, mitä sä-?"
"Lisa, pidäthän Divinasta huolta?" sanat tulivat lähes ääneti, ja kuulin ne vaivoin.

"Äiti?" Ei vastausta.

"Äiti, mikä sul tuli? Äiti?!"

Silloin hätäännyin. "Äiti?!"

Sormeni tärisivät hillittömästi, kun painelin kännykkäni näytölle numeron 112.

Tuntui, että tuuttaukset kestivät ikuisuuden. Sitten kuulin ääntä kännykän toisesta päästä.

Apu oli tulossa.

Yhdessä menimme katsomaan äitiä sairaalaan Divinan kanssa.

Lääkärien sanoma ei tuntunut todelta. Katselimme sängyllä makaavaa äitiämme.

Elotonta äitiämme. Sydäkohtaukseen kuollutta äitiämme.

**

Kuulin portaita alas tulevat askeleet. Divina. Pyyhkäisin äkkiä kyyneleet kasvoiltani.

"Mitä helvettiä sä täällä kukut?!" huusin Divinalle. Olin ollut koko ajan näreissäni surun seassa. Eikö mutsin viimeiset sanat nyt hieman olisi voinut valita paremmin?! Divinadivinadivina...

"Nyt takaisin nukkumaan!"

"No ei uni tule! Munkin äiti kuoli just!"

"Sunhan äiti se aina vaan oli."

"Kuinka niin? Mitä mä nyt olen tehnyt? Jos äiti olis täällä-"

"Ei ole. Eikä se tule koskaan enää takaisin."  Näin, kuinka pikkutytön silmiin nousi kyyneliä.

Divina käänsi äkisti päänsä pois. "Kyllä mä tiedän", hän niiskutti.

"Anteeksi, tämä on mullekin vaikeaa", sanoin ja halasin tyttöä. Divina rutisti paitani nyrkkiensä sisään ja kuivatti kyyneleensä rinnuksilleni. Tähän oli totuttava.

Siihen, että olisin Divinan huoltaja. Huoltajuus oli siirtynyt automaattisesti minulle, lähimpänä täysi-ikäisenä sukulaisena.

***

Hurraa! Siinä teille aloitusosa! Kinaa oli kamalan hankala kirjoittaa, toivottavasti ei tullut aivan kökkö.. Toivoisin hurjasti kommentteja, myös rakentavaa.:) Toivottavasti piditte!