Osa 04

Wipii, vihdoin olen täällä uuden osan kera.^^ Nyt mulla on vielä seuraavaan osaan selkeät kuviot, mutta sen jälkeen täytyy vähän mietiskellä juonta, joten en tiedä kuinka kauan siihen menee!:D
Jos joku ei muuten ole vielä huomannut, niin olen tehnyt hahmoista esittelyn, sinne pääsee yläpalkista. Olisi mukava saada siitäkin mielipiteitä.:)
Kiitos muuten taas aivan valtavasti edelliseen osaan tulleista kommenteista!<33

Mutta nyt osaan! Se ei ole mikään kovin pitkä..:/

***

LUPA RAKASTAA

  Rony oli alkanut viettää aikaa todella paljon meillä. Vieläkään kasvavaa vauvamahaani ei erottanut, ellei tiennyt siitä, mutta aina välillä Rony laski kätensä vatsani päälle ja silitteli hellästi. Divinakaan ei ollut häirinnyt meidän iänikuisiamme kuherrushetkiämme pahemmin, hän aina vain katosi yläkertaan.

"Elämä, tämä olkkari on ankea! En jaksa tätä enää", marisin Ronylle. Olin puhunut remontista monenmonta kertaa.
"Mmmh. Sä tuoksut ihanalle", Rony mumisi takaisin ja ohitti valitukseni. Hän puski hellästi päätään niskaani. Katseeni kiersi pitkin valkoisia esittäviä seiniä -jotka tosiasiassa olivat täynnä pinttyneitä likatahroja mm. sinitarrasta- ja vanhoja ruskeanahkaisia nojatuoleja. Joka kohdasta pystyi havaitsemaan puhki kuluneita kohtia.

 "Äidin vanhalla tililläkin olisi sen verran ylimääräistä, että remontti onnistuisi", jatkoin sinnikkäästi.
"Voitko nyt unohtaa sen rempan hetkeksi? Mä ainakin haluaisin keskittyä nyt vain meihin", Rony murahti ja nyrpisti nenäänsä.
Pureskelin huultani, katsahdin lämpöä hehkuvaan kynttilään ja sitten muhun kietoutuneeseen mieheen. Ihanaan sellaiseen. Pidin kuitenkin anelevaa ilmettä yllä.
Rony huokaisi syvään. "Lisa, kyllä mä voin sua siinä remontissa auttaa, jos sä sen todella haluat tehdä."

"Todellako?"
"Joo, mutta yhdellä ehdolla." Kohotin kulmiani kysyvästi ja kehotin häntä jatkamaan.
"Tahdon muuttaa kanssasi tänne. Saataisiin sitten ostettua uudet kalusteetkin."
Olin suostua samantien, mutta sitten muistin Divinan. Asia oli vähän... noh, hankala. Olinhan sanonut Divinalle 'ei' miehistä, mutta Ronyhan melkein jo asui täällä. Eikä Ronyn läsnäolo ole näyttänyt häiritsevän tyttöä suuremmin. Suostuin siis, hieman kuitenkin vastahakoisesti.

Rony painoi pehmeät huulensa omiani vasten, kuin kiitokseksi, ja hukutti mut taas jonnekin unelmaan. En olisi uskonut, että voisin olla jonkun kanssa näin onnellinen.
"Mä... rakastan sua.." Kuulin Ronyn mumisevan jostain suudelmien välistä.

Hän kiepsautti mut syliinsä, ja annoin hänen kätensä seikkailla vapaasti vartalollani.. Miksen ennen ollut tajunnut, kuinka paljon oikeasti rakastin Ronya, vaikka olen tuntenu hänet jo koko yläasteen ajan?

**

Olimme Ronyn kanssa siirtäneet olohuoneen huonekalut keittiön nurkkaan, suuri osa tavaroista oli tarkoitus myydä.

"Eikö olisi hyvä, jos sä irrotat vanhat tapetit ja sitten tapetoidaan yhdessä?" Vastausta ei kuulunut. "Rony? Käykö?"
"Häh? Aa, joo. Sä olet muuten aika makeen noissa sun haalareissa", Rony naurahti omille sanoilleen.
"Älä naura! Nämä ovat juuri hienot", naurahdin ja aloin keikistellä haalareideni takia. 

"Haluan muuten tuonne kulmaan ne uudet taulut..." puhelin itsekseni.
"Olet vähän edellä, kulta. Aloitetaanko?" 
"Öh, joo. Aloitetaan."

"Voi paska, ei nämä lähde millään!" kuulin taas Ronyn sanovan.
Samaa valitusta oli jatkunut toista tuntia. Tapettien irroitus ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin, nimittäin Rony oli saanut vasta muutaman vuodan irti.
"Voinko mitenkään auttaa sua?" kysyin
"Helvetti... Et! Aargh, lähde!" Onneksi hän ei tainnut puhua enää mulle..

Päätin itse häipyä keittiöön, kun Rony vaan manaili kuumailmapuhaltimen kanssa.

 Kannoin tarjottimen lattialle ja kävin mahalleni lattialle. Yritin olla mahdollisimman vähän mahan päällä.
"Tuletko tauolle?" huikkasin Ronylle, joka iski puhaltimen pukille ja lähti laahustamaan mua kohti.

Rony otti kuppinsa ja istahti viereeni, ja aloimme mutustaa leivoksiamme. Hänen tummanruskea hiussuortuvansa meni hänen silmilleen.

"Olet kyllä suloinen noissa haalareissasi", Rony sanoi ja hänen katseensa kiersi pitkin mua.

"En jaksa pitää näppejäni irti susta.."
Rony hivuttautui mua kohti ja veti syliinsä. Hänen voimakkaan miehekäs hajusteensa haju leijaili nenääni.

"Mun muru, saanko suudella sua?" Hänen nenänsä hipaisi nenääni koko ajan, ja suljin silmäni.

"Saanko?" hän toisti kysymyksensä, kun en vastannut. Mua alkoi hymyilyttää ja suikkasin suukon hänen nenänpäähänsä.
"Oliko tuo kyllä?"

 "Kuules herraseni, sun kannattaisi puhua vähän vähemmän. Olisit suudellut vaan", naurahdin ja nojauduin eteen.

 Hivelin huulillani hänen, ehkä lievästi rohtuneitä huulia ja painoin huuleni hänen suulleen.

Hän erkani hitaasti suudelmastani.
"Onko tämä oikeasti unta?" hän kysyi katsoen suklaan ruskeilla silmillään syvälle omiini. Hänen kapeat kasvonsa olivat muhun päin, ja toivoin hetken kestävän pitkään.
 "Toivottavasti ei. Haluaisin pysyä tässä aina", vastasin. Oliko tosiaan 'villi nuoruuteni' ohi ja aloin asettua, rauhoittua?

Musta ainakin kokoajan alkoi enemmän ja enemmän tuntua siltä, että tahdoin oikeasti olla Ronyn kanssa, enkä vaihtaa miestä kuin sukkia, niinkuin tähän asti olen tehnyt.

Samassa ovi rämähti auki, ja kiireiset askeleet juoksivat sisään.

"Lisa, mä... " Ääni hiipui heti, kun puhuja huomasi tilani. Kuului voimakas ja turhautunut huokaus.

Katsahdin mieheen ja painoin samantien katseeni lattiaan. Miksi juuri nyt, juuri näin?

"Ai, taitaa olla huono hetki.." Fred sanoi, mutta hänen äänensä hiipui kuulumattomiin loppua kohden. En osannut sanoa mitään, tuijotin vaan häntä.

Hän avasi oven taas ja juoksi ulos. Mun teki niin pahaa, tunsin tehneeni kaiken taas aivan väärin. Satutin ystävääni. Jatkuvasti.

Nousin niin nopeasti ylös, että päässäni tuntui hetken heittävän. Aioin ottaa juoksuaskelia ulos, mutta Rony nappasi lantiostani kiinni.

"Anna hänen mennä", Rony maanitteli ja katsoi anovana silmiini.
 "En voi! Etkö näe, kuinka paljon satutan häntä?!" Ääneni tärisi ja aloin nyyhkiä.
Sitten Rony päästi mut otteestaan.

Luulin Fredin ehtineen kauas, mutta hän olikin jäänyt oven taakse. Hänkin itki.

"Fred, mä..."
"Ei sun tarvitse selittää. Mä vaan kuvittelin... Tämän toisin. Toivoin, että meistä tulisi jotain", hän laski katseensa puhuessaan.

"Mä olen niin pahoillani."
"Mutta olet onnellinen. En aio riistää sitä sulta."
"M-mm-mitä Jessica?"
"Hän, no. Toivoo kai pääsevänsä eroon lapsesta", Fred sanoi selvästi murtumispisteessä.
"Sä et halua eroon siitä?"
"En tiedä, tähän asti olen halunnut eroon."

Vedin hänen kasvonsa ihan kiinni omiini. Hän katseli huuliani, vältellen katsettani.
"Ole kiltti, älä... Mä rakastan sua, Fred."
"Älä turhaan kiusaa itseäsi. Niin mäkin sua."

 Fred irrottautui musta, ja käveli pois.

**

Uudesta olohuoneestamme tuli hieno, rakastuin kaupassa karvalankamattoon, joten sen oli kuuluttava sisustukseen. Siniset seinät antoivat kivasti väriä ennen niin tylsään huoneeseen.

"Mietitkö Frediä?" Rony kysyi, ja havahdutti mut ajatuksistani. Oli vastenmielistä myöntää hänen arvaneen oikein.
"Tahtoisitko oikeasti olla hänen kanssaan?" Rony kysyi selvästi kokoajan mieltään askarruttavan asian. Hänen silmät olivat pelokkaan näköiset .
"En. Tekee vain niin pahaa katsoa, kun toinen kärsii. Mun takia", sanoin ja hiljenin katsoen muualle.

Rony katseli mua pureskellen huultaan.
"Kyllä kaikki järjestyy, Fredkin löytää jonkun, ja Jessica lapselleen isän. Kaikki ovat vielä toistaiseksi sekaisin, kuten säkin", Rony sanoi ja katsoi merkitsevästi muhun. Hänen sanansa rauhoittivat mua, toivoin kaiken todella järjestyvän.

"Mä oikeesti rakastan sua, Lisa."
 "Niin mäkin sua, rakas. Tahdon aina rakastaa."

                                                            ***Divina kertoo***

Sisareni sai olla onnellisena poikaystävänsä kainalossa, jakaa pahan olonsa hänen kanssaan, kertoa hänelle iloiset tapahtumat ja nauraa hänen kanssaan.

Lisa ei ollut kysynyt minulta mitään Ronyn muuttamisesta taloon. Minähän olin vielä sanonut, etten tahdo miehiä taloon. Ei Ronyn läsnäolo sinänsä minua haitannut. Pidin hänestä.

Ehkä jopa liikaakin.

Aina välillä syvennyin omiin unelmiini, jossa Rony -tai en ollut varma, oliko poika juuri Rony- oli ikäiseni. Hän otti pehmeisiin käsiinsä käteni ja piteli siitä kiinni.

Pojan ruskeat silmät saivat aina polveni hyytelöksi, ja pitelin joka kerta toista kättä poskellani.

Hän tuli lähemmäs minua, kosketti huulillaan huuliani, suuteli minua.

 Hän lupasi olla aina kanssani, kertoi rakastavansa minua.

Minun oma vaaleahiuksinen Ronyni.

***

Tittidii! Viihdoin! Olen niin pahoillani, kun kesti näin kauan, nyt oli jotenkin inspis hukassa...  Osa ei ollut mikään pitkä, mutta saa nyt kelvata..:/ Aika siirappisen tuntuinen, mutta toivottavasti ei häirinnyt! Rakastan kirjoittaa tällaista rakkaushömppää..:D
Muttamutta, kertokaas mielipiteenne, ja käykää toki vilkaisemassa henkilöesittelyä :)

Kiitän^^

Osa 03

Heips rakkaat lukijani! Nyt on vihdoin uuden osan aika, ja älysuuri KIITOS edelliseen osaan tulleista kommenteista! Niitähän tuli ihan hervottoman paljon, ja arvatkaa vaan kuinka paljon sain niistä uutta puhtia!:) Jätätte kuulkaas niin ihanan positiivisia ja rakentavia kommentteja, että oikein itkettää!<3
Muttamutta, osassa simit ovat hieman erinäköisiä kuin ennen, koska latasin korvaavat silmät ja ihon. Pahoitteluni siitä!>.< Mutta mielestäni simit ovat nyt paljon komeampia/kauniimpia kuin ennen, ja siksi myös tuo uusi banneri.:) On juu vähän äkkiä väsätty, mutta ei voi mitään. Ja pahoittelen myös, että simeillä on koko osan ajan samat vaatteet päällä, ja vielä samat kun bannerissa. Cas-tila vaan vähän reistailee taas..
Nyt olen pulissut jo aivan liikaa, menkääs lukemaan!--->

***

TUNSIN, VAIKKEN TUNTENUT

Koulun hopeanharmaat ovet pysyivät visusti kiinni. Tulisi jo! Ajattelin ja tuijotin ovenkahvoja, josko ne jo painuisivat alas. Itse olin hilpaissut heti ulos kun viimeinen tunti loppui, mutta Fred oli selvästi jäänyt juttelemaan jonkun kanssa.

Tahdoin jo lähteä kotiin. En tahtonut tavata Frediä, mutta olisi asiasta kerrottava. Ei olisi reilua pimitellä asiaa.

Vaan nyt varsinkin, kun aioin kertoa asiasta Fredille, mielessäni ei muu pyörinytkään. Käteni hakeutuivat koko ajan vatsani seudulle, vaikkei se ollutkaan vielä milläänlailla pyöristynyt. Mieleeni tulvi koko ajan kaikkea raskauteen liittyvää. Esimerkiksi Jessican ja mun sattuma ja kohtaaminen:

"Miten sä voit olla?!" katsoin hölmistyneenä Jessicaa, joka parkui täysillä edessäni.

"No miten nyt tullaan yleensä raskaaksi? Tarvitsetko tarkempaa selostusta?" Jessica itki itkemistään.
"En! Sitä vaan, että, niin mäkin." Olikohan kukaan ennen sanonut noin?

"Oikeesti?"

Vedin hänet lujaan rutistukseen.
"Miten se häntäheikki ehtii?" puhelin enemmän yksikseni, enkä odottanutkaan vastausta. "Mutta Jessica, kyllä me selvitään."

"Kyllä me selvitään."

 Olin sentään onnellinen säilyttäessäni Jessican kanssa puhevälit. Tapaus oikeastaan lähensi meitä. Mutta en vieläkään tajunnut, miten Fred voisi ehtiä... Ja vielä kehdata, hänhän tunnusti rakkauttaan mua kohtaan!

Ovi avautui ja herätti mut mietteistäni. Mies käveli mua kohti vakavana, ei selvästikään pitänyt tilanteesta. En vain tajunnut miksi, eihän hän vielä edes tiennyt raskaudesta..

Fred käveli eteeni ja oli kuin hidastetusta elokuvasta. Hän veti syvään henkeä, ja sanoi:
"Sulla oli asiaa?" Hän katseli mua kulmat koholla ja yritin tulkita hänen mielentilaansa.

"Joo, mutta en sano sitä täällä. Tuutko meille?"

Fred naurahti, ja selvästi piti pyyntöäni täysin järjettömänä.
"Kuules nyt, mulla olisi vähän muutakin. Mulla ei ole tällaseen sun hömppään nyt aikaa."

"Mun hömppään?! Kuules nyt äijä, tämä on tärkeetä!" raivostuin. Eihän hän voi olla noin välinpitämätön mua kohtaan!

"Joten, tulisitko meille?" loihdin naamalleni tekohymyn ja laitoin käteni yhteen.

Hän veti taas syvään henkeä, ja puuskahti ilmat pihalle. "Hyvä on."

**

"No niin, kerro asiasi, että pääsen täältä pois", Fred sanoi katsoen samalla tuimasti mua. Olimme juuri tulleet meille koululta, tosin eri reittejä.
"Onpas sulla kiire. No, en mä sitten viitsi viivytellä jos kerran olet noin kiireinen." Huokaisin syvään ja sanoin: "Olen raskaana."

"No kiinnosti ihan vitusti! Kuule, voisit ihan kohteliaisuudeta pitää tollaset asiat pääsi sisällä! Ja sitten vielä tollasen takia raahaat mut tänne!" Fred huusi niin, että hänen verisuonensakin näkyivät otsasta, ja sai mut samalla täyden hämmennyksen ja vihan peittoon.

"Älä nyt vauhkoonnu!" Otin askeleen taaksepäin, kun Fred alkoi vihasta sekaisin huitoa käsillään.
"Kyllä sunkin pitää ottaa lapsestasi vastuu, vaikkei me sitä haluttukaan!"

"Mun lapsi?! Kuules nainen. Miten helvetissä voisit olla mulle raskaana, kun ei olla edes harrastettu mitään siihen johtavaa?! Ihme teeskentelijä säkin! Silloin sitten annoin sullekin takaisin, kun olit heti toisten kimpussa, joten vein Jessican sänkyyn vaikka silloin olisinkin tehnyt sen mieluumin sun kanssa! Mä en ymmärrä sua yhtään, olin juuri kertonut rakastavani sua!" Fredin silmäkulmaan alkoi nousta kyynel.

 Sanat pamahtivat tajuntaani. Ei olla...? Miten sitten-kuka sitten on... lapsen isä?
"Mitä? Fred, anna anteeks. Mä olin aivan kaatokännissä. En tekisi ikinä muuten noin."

"Kuule, ei tällasta voi antaa ihan näin vaan anteeksi." Sen sanottuaan hän kääntyi kohti ulko-ovea lähteäkseen.
"Fred, odota!" Hengähdin syvään. "Jessicakin on raskaana."

"Mitä?" Fred kääntyi hämmentyneenä takaisin kohti mua. Nyökkäsin vain pienesti, samalla mullekin kirposi kyynel silmään.
"Voitko ikinä antaa anteeks?" Fred huokaisin syvään ja suuntasi katseensa lattiaan. Sitten hän poistui täydessä hiljaisuudessa talosta.
"Fred..."

Miten saatoinkin olla näin tyhmä? Tyhmä ja vastuuton. Juon itseni niin känniin, etten edes muista kenen kanssa vehtaan, sitten vielä selitän väärälle miehelle raskaudestani! Ja haukun Frediä vastuuttomaksi.. Totta puhuen, mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa juhlista eikä sen jälkeisestä ajasta, paitsi sitten seuraavasta aamusta, kun heräsin kammottavaan krapulaan... Tämän epäonnisempi on vaikea olla. Mutta kuka sitten on lapsen isä?

**

Odottelin Divinaa, joka oli mennyt käymään yläkerrassa. Sunnuntai, vapaa koulusta. Lämmin kahvikuppi lämmitti kämmentäni ja sai sen kihelmöimään.

Hörppäsin kahvia suuhuni, joka olikin niin kuumaa, että poltti kitalakeni. Yritin nieleskellä kuuman kahvin polttamatta koko kurkkuani, kun Divina istahti pöytään.

"Sulla oli joku idea tälle päivälle vai?" Divina sanoi lapsen heleällä äänellään.

"Ajattelin, että voitaisiin mennä käymään puistossa. Voitaisiin syödä siellä jotkut leivokset ja näin", kerroin, ja Divinalla loksahti suu auki.

"Mutta.. Et tullut koskaan äidin ja munkaan kanssa sinne. Miksi sä nyt tahdot sinne mun kanssa?" Äh, Divina oli fiksumpi, mitä kuvittelin..

"No okei, en mä sun kanssa ihan huvikseni sinne lähtisi!" En ehtinyt sanoa syytä, minkä vuoksi tahdoin sinne, kun Divina jo keskeytti.

"Sulla on siis jotain asiaa mulle?" Naulan kantaan. Nyökkäsin hänelle vain pienesti vastaukseksi.

"No, lähdetäänkö heti?"
"Joo", Divina vastasi moccapalat mielessään ja löi kätensä yhteen.

**

"Kumpi on ensin sisällä?" heitin haasteen Divinalle.
"No minä!" Divina huusi ja alkoi kikattaa.

"Enpä usko!" huusin takaisin ja irroitin käteni hänen kädestään. Pinkaisin muutaman askeleen sisareni edelle.
Puistossa oli suloinen pieni punainen kahvila, jossa oli mahtavan hyviä leivonnaisia ja patonkeja.

Astuimme sisälle kahvilaan. Seinät olivat sisältä vaaleat, mutta kahvila oli hyvin viihtyisä. Kassan takana oli silmälasipäinen mies, joka selvästi jo odotti työvuoronsa loppuvan.
Divina meni heti tiskille katsomaan leivoksia.
"Tahdon tuon", hän sanoi mietittyään hyvän tovin.
"Yksi moccapala, kinkkukääre ja cola, kiitos."

Kahvilaan tuli kohta jo muitakin. Kahvilassa kävi usein monia perheitä kivan leikkipuiston takia.

Divina alkoi mutustaa moccapalaansa hetimiten.
"Tuota, mulla tosiaan olisi kerrottavaa.."

"Asia on nyt niin, että meille tulee vauva. Olen raskaana."

"Heeei! Odota! Ei kai meille muuta mitään miestä?" Divina tivasi.

"Sekö sulla on päälimmäisenä mielessä? No, mutta ei tule."

"No mieti nyt! En tahtoisi nähdä joka kerta koulusta tullessani isosiskoni imuttelevan jonkun kanssa sohvallamme!"

"Itseasiassa, en tiedä, kuka lapsen isä on", vastasin nolona ja käänsin katseeni muualle.

"Jaa", Divina mumahti ja alkoi natustaa moccapalaansa. Jos hän olisi ollut hieman vanhempi, olisin saanut mukavat tivailut yksityiskohdista. Onneksi näin.

"Taidan mennä nyt leikkimään puistoon ja lähden sitten tekemään läksyjä", Divina sanoi ja kipitti ulko-ovelle. "Heippa!"

Katselin, kuinka pikkusiskoni telmi leikkikentällä ja juoksenteli sinne sun tänne pitäen hauskaa.

Lähdin kapuamaan portaita alas kohti lampea. Tarvitsin aikaa ajatella.

Oli kauniin aurinkoinen päivä, mutta sellainen olo mulla ei ollut sisältä. Vatsassani myllersi, en vain voinut käsittää koko tilannetta.

 Toivoin vain, että saisin vielä Frediltä anteeksi kamalat töppäykseni..

Voisinpa vain muistaa hieman illasta, jolloin se tapahtui. Mutta ei. Mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa loppuillasta. Tai yöstä.

Käperryin pieneen myttyyn penkin nurkkaan. Mietin vaihtoehtoja. Voisihan se olla joku muukin, joku kuokkija tai muu vastaava.

 "Moi!" edestäni kuului tuttu ääni.

"Ai moi", sanoin hämilläni kyykystä ja jatkoin ollakseni luonteva: "Mitäs sä täällä?"

 "Mitäs mä, kunhan käväisen, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Entä sä? Kiva nähdä pitkästä aikaa!"

 "Itseasiassa järjestin pikkusiskolle tekemistä ja itselleni ajatteluaikaa."

"Mitä sä niin kovin ajattelet?" Rony naurahti.

"Ähh, mä olen raskaana enkä tiedä kuka on isä, mutta en jaksa puhua siitä nyt. Mites sulla menee? Oletko tavannut jonkun kivan tytön?" kysäisin ja tein naamalleni kiusoittelevan virneen.

"En, ellei sua lasketa", Rony naurahti ja katsoi mua hymyillen.
"Heei, älä viitsi!" naurahdin hänelle heleästi ja tyrkkäsin kyynäpääni hänen kylkeensä.

 

"Saanko viedä neitosen kävelylle?" Nyökkäsin, ja nousimme penkiltä.

"Mun pikkubroidi alkoi pelata vaan sen uudella pelikonsolilla ja vanhemmat lähti pari päivää sitten Turkkiin, joten päätin lähteä haukkaamaan happea."

Juttelimme kaikesta. Aivan kaikesta ja vaikka mitä. Tai enemmänkin Rony puhui ja mä kuuntelin, mutta se oli rentouttavaa.
"Mä haen meille tuolta kahvilasta colat."
"Eikö mies yleensä tarjoa?" Rony naurahti ja katsoi mua kulmiensa alta.
"No et tarjonnut!" nauroin ja juoksin kahvilaan.

Olimme istuskelleet siinä laiturin päässäkin jo vaikka kuinka kauan, molemmilla oli limsakin jo loppu. Rony höpötti koko ajan jostain.
"Nyt, herra tarinoitsija, saanen pyytää anteeksi ja vien tämän pullon roskiin", sanoin hänelle ja kumarsin ennen kuin käänsin hänelle selkäni.

Hän oli ihan hiljaa koko sen ajan, kun vein pullon. Kuulin, kun hän käveli taakseni ja samassa hän käänsi mut ympäri. Hän oli kamalan lähellä, ja tunsin roskiksen pohjettani vasten.

"Lisa.. Saanko mä kokeilla? Mä en pysty pitämään näppejäni erossa susta." Katsoin kummastuneena hänen suklaan ruskeisiin silmiin.

Hän laski kätensä hellästi poskelleni ja silitti sitä.
"Lisa, mun täytyisi kertoa sulle jotain. Nimittäin siitä bileillasta." Höristin korviani, vaikka Ronyn käsi vei suuren osan huomiostani.

"Mä nimittäin luulen, että olen lapsen isä."

"Muistat varmaan, että Fred lähti silloin vessaan heti suudelmanne jälkeen. Etkö? No kuitenkin, silloin sä jotenkin vauhkoonnuit ja raivostuit Fredille. Samassa hyökkäsit suutelemaan mua. Aloit raahata mua yläkertaan, ja samassa Fred palasi vessasta ja näki kaiken. Voit arvata, ettei hän ollut kovin tyytyväinen näkemästään, mutta ei yrittänyt estää sua. mua sun on turha syytellä, en tietenkään pannut vastaan.

 Mutta se oli varmaan elämäni paras hetki. Ei seksin takia, vaan sen takia, että sinä olit siinä. Muistan kun suit hiuksiani sormiesi välistä. Laskit kämmenesi poskelleni ja katsoit suoraan silmiini. Sinä hymyilit. Kysyin vielä, että oletko varma tästä. Nyökkäsit ja hymyilit taas.

Ainoa valo huoneeseen tuli täysikuusta, joka valaisi kauniin ihosi valkoisen hohtavaksi.

Sitten kun seuraavan kerran ehdin ajatella, makasit kainalossani olkapäähäni nojaten. Mustaksi maalatut luomesi olivat kiinni ja tuhisit nukkuessasi. Lämmin vartalosi oli tiiviisti kiinni omassani, vain napakorusi tuntui kylmältä.

Silittelin kädelläni olkapäätäsi. Hiuksistasi lähti marjaisen shampoosi tuoksu sieraimiini, ja suutelin päälakeasi. Ikkunasta tuleva kuun valo osui suoraan kasvoihisi ja korosti kauniita piirteitäsi..

Sitten kuitenkin tuli se aika, kun mun piti poistua, ettei kotona porukat saisi mitään mieleensä.. En oikeasti olisi uskonut, että se olisi niin hankalaa."

Rony lopetti tarinansa ja katselin hämmentyneenä häneen.
"Anteeksi, kun olen aiheuttanut sulle ongelmia", hän sanoi.
"No, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mä lasken ensin!"

"Onko joku hätä?" Rony aisti pahan mieleni.

"Mä pelkään."

"Mitä sä pelkäät?"
"Että sä katoat. Ettei lapsella ole isää, niinkuin mulla ei ollut."

 "Älä huoli. En voisi jättää sua. En jätä sua yksin lapsen kanssa, vaan kasvatetaan se yhdessä."

 Seisoimme siinä, vain katsellen toistemme silmiin. Hän hiveli poskeani kädellään. Miten voisinkin pitää näin kauan silmäni kiinni, tuntematta Ronya kohtaan mitään, vaikka olen tuntenut hänet koko ikäni?

      ---

***

Tadaa! Vihdoin valmis! Tulikin vähän pidempi kuin ennen.:) Ai että, rakastin kirjoittaa tätä!<3 Toivottavasti piditte siitä! Joten, kertokaahan, mitä mietitte! Lempikuvaa, -kohtausta,-hahmoa, mitä vain! Kommentoikaa taas yhtä ahkerasti kuin viimeksikin!<3
Voisin tehdä ylijäämäkuvista tässä jonkun extrankin, katsotaan.;)
Mutta nyt annan puheenvuoron teille, rakkaat lukijat!