keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Osa 02

Heips! Olisi uuden osan aika.:) Olen pahoillani, muutamassa kuvassa näkyy ruudut.:(

VAROITUS: Osassa esiintyy rumiakin sanoja.:)

***

"MÄ RAKASTAN SUA"

 Kamala päänsärky. Aamupala ei tahtonut millään maistua. Paahtoleivät jäähtyivät korissaan koskemattomina, kun muut vielä nukkuivat, eikä mulle maistunut.

 Eilis-iltaisen elokuvan aikana oli tullut otettua vissiin muutama pullo liikaa. Päässä jyskytti, ja mahassa velloi.

 Ja mitä liiasta juomisesta ja illanvietosta seuraa? No, kaamea sotku ja krapula tietenkin. Plus sitten tietenkin kaikki hävettävät keskustelut, kun saa tietää vähemmän juoneilta kavereilta kaikki omat töppäykset.

Keskityin täysin pääni sisällä särkevään jyskytykseen, joten Jessica sai pelätytettyä mut täysin ilmestymisellään.
"Huomenta! Voi että se eilinen leffa oli hyvä! Mä näin siitä untakin. Varsinkin siitä Vincentistä... Tykkäsitkö sä siitä? Tai no et tainnut edes nähdä sitä loppuun saakka.." Jessica oli virtaa täynnä ja puhui minkä ehti. Tämä oli myös yksi illanvieton huono puoli, kaverit jäävät pidemmäksikin aikaa vaivoiksi.
"Mmm.." mumisin vastaukseksi.
 
 "Se oli kyllä ihan helvetin hyvä! Hyi yäk! Mitä sä syöt?!" Jessica jatkoi yksinpuheluaan ja tuijotti hillopurkkia.
"Hilloa ja paahtoleipää."
"Lisa! Jos sä tahdot pitää itsesi hoikkana, ei silloin syödä mitään hilloja ja valkoista leipää!" Nyt alkoi mennä yli hilseen.

Jessica istahti vastakkaiseen tuoliin ja katseli mua arvioivasti.
"Lisa, koskaan ei ole liian sutjakka." Ei vai? Katsoisi itseään! Ihmeen blondi anorektikko! Ja oliko tuo nyt olevinaan jotain vihjailua, että olisin läski?
Mumahdin taas vain vastaukseksi ja tuijottelin pois päin. En jaksanut kinata.

"Syö ja ole hiljaa. Mun pää särkee ihan jumalattomasti!"

Jessica taisi huomata, etten nyt jaksanut hänen hössötyksiään ja olin omissa maailmoissani.
"Lisa. Mennään röökille, niin säkin virkistyt!"

Rööki kyllä maistui nyt todella hyvälle pitkän välin jälkeen.
"Sulla taisi olla eilen aika kivaa?" Jessica kysyi kohottaen samalla vaaleita kulmiaan ja levittäen pienen viekkaan hymyn huulilleen.
"Kuinka niin? Ihan perus illanvietto.." vastasin kummissani ja odotin selvennystä.
"Ainakin te olitte Fredin kanssa tuossa sohvalla sylikkäin ja nojailitte toistenne päihin kädet tiukasti toistenne vyötäröillä", Jessica kertoi selvästi pidättäen nauruaan.

"Se kyllä oli sillon kun olitte ottaneet jo jonkin verran. Sitten te nukahditte sylikkäin siihen sohvalle. Mä talutin sut sitten omaan sänkyyn siitä ettet saisi aamulla sydäriä. Mulla on kuvakin puhelimessa, haluutko nähdä? Te olette aika söpöjä yhdessä!" hän kertoi ylipirteästi.

"Ei helvetti! Kai sä puhut paskaa?! Poistat sen kuvan saman tien, okei?" kauhistuin ja pomppasin pystyyn tuolilta. Tämä ei voinut olla totta, eihän minun ja Fredin välillä ole ollut mitään muuta kuin kaveruutta?
"Sori, se on totta. Arvasin, että sä et ilahdu, mutta sun on parempi tietää. Jos vaikka Fred puhuu siitä jotain."

 "Vittu, se ei saa muistaa.."

 Valahdin tuolille tietämättä mitä tehdä. Mitä jos Fred muistaa? Mitä jos hän tosiaan haluaa suhdetta?
"Mutta hei, mulla oli yksi muukin juttu", Jessica keskeytti ajatukseni.
"Nimittäin, ajattelin, et voitais järjestää tänään illalla bileet. Kutsuttais enemmän porukkaa! Mä voisin huolehtii kaikesta."

 "Keitä sä sitten ajattelit kutsua? Sut tuntien en kyllä vättämättä luota siihen, että mun talo olisi pystyssä vielä juhlien jälkeenkin.. Ja Divinakin sun pitäisi hoitaa pois jaloista."

"No siis, ajattelin meidän koko luokkaa ja sitten myös joitain muita siihen lisäksi.."

"Juu, ei käy jos kutsut Ronyn! Siitä ei tule mitään!"

"Olisit nyt kiltti! Mä lupaan, että mä pidän Ronyn poissa sun luota!"
"Etkö voi jättää häntä pois vieraslistalta?"
"En! Kyllä hänenkin pitää päästä! Ei se olisi reilua jättää vain häntä pois luokastamme!" Niin juuri. Ei Ronya tietenkään voi jättää pois vieraslistalta. Jessica on ollut siitä päivästä lähtien ihastunut jätkään, kun hän tuli luokallemme. Olisipa tunne molemminpuolinen, niin Rony unohtaisi mut.
"Äh. Okei sitten", en edelleenkään jaksanut kinata.

"JES! Lisa, sä olet paras!"

**

"Miten mä nyt laitan tämän sun tukan?" Olin tuskaillut asian kanssa jo hyvän tovin. Olimme huoneessani, jonka omin heti äidin kuoltua. Olin raahannut kaikki tärkeimmät kamani uuteen suureen lukaaliini, ja sen vuoksi sisustus oli vähän sitä sun tätä. Ennen meillä oli Divinan kanssa yhteinen huone, ja tottakai se oli Divinan maun mukaan sisustettu pinkillä, sun muilla hörhelöillä.
"Kyllä sä osaat, Lisa. Sä tiedät itse parhaiten, mistä tulee hyvä", Alyssa vastasi hermoiluuni.

 "Jos mä vaan kiharran ne nätisti? En mä osaa tehdä mitään erikoista!"
"No kiharra, kyllä siitä hyvä tulee!" Jessica tahtoi jo selvästi jotain tulosta.
"Te naiset olette ihan mahdottomia!" Fred huudahti turhautuneena. Hän oli onnekseni käyttäytynyt ihan normaalisti koko päivän ja uskalsin jo toivoa, ettei hän muistisi koko asiaa.
"Hiljaa, Fred!" Jessica huusi takaisin miehelle, ja Alyssa purskahti nauruun. Fred-raukka kun hengailee tyttöporukassa.

"Sä varmaan ilahdut, jos pyydän, että laittaisit munkin hiukset", Alyssa hihkaisi ihan kuin kiusatakseen mua.
"Mmm.. niin kai. Kai mä ne sitten laitan."
"Oikeesti?"
"Kunhan selviän ensin näistä! ARGH!"

 "Voi elämä, onko ne ollenkaan hyvät?"
"Nääh. En mä nyt tiedä.."
"Älä yhtään ala..!"
"Juujuu, rauhoitu. Kunhan kiusoittelin, ne on tosi hienot. Mähän olen tosi kaunis!" Jessica naurahti ja räpytteli silmäripsiään.

"Mä voin laittaa sun hiukset välillä, niin sun ei tarvitse heti hermoilla Alyssan hiusten kanssa."

**

Kaljapullon pinta tuntui kylmältä kämmentäni vasten. Kaikilla vierailla näytti olevan hauskaa, ja itse olin ajautunut Fredin seuraan. Olin koko ajan jotenkin varautunut Ronyn takia, vaikka Jessica oli pitänyt koko illan visusti huolta, ettei Rony saanut sekunniksikaan rauhaa. Tunsin sekä Fredin, että Ronyn vilkuilevan katseen itsessäni ja oloni oli aina silloin epämukava, kun Fred ei jutuillaan vienyt ajatuksiani muualle.
"Saanko luvan?" Fredin ääni kuului hitaan kappaleen yli korviini. Käänsin katseeni häneen ja hymyilin.

Kiedoin käteni miehen kaulalle. Nauroimme milloin laulun sanoja, milloin huonoja tanssitaitojamme ja höpötimme koko ajan. Itseasiassa mulla ei ollut ollut pitkään aikaan niin hauskaa.

Tunsin, kuinka Fredin vahvat kädet ottivat kiinni kyljistäni, ja hän pyöräytti minut ilmassa itsensä ympäri. Vartaloni myötäili pitkin hänen lihaksikasta kroppaansa.

 Hän laski minut alas ja katsoi hymyillen silmiini. Katseessa oli jotain maagista, ja tuntui, kuin hetki olisi kestänyt monta minuuttia sekuntien sijaan.

Samassa hän kiristi otettaan minusta ja vartaloni oli kiinni hänessä. Hänen tuoksunsa leijaili ihanasti nenääni..

 Fredin katseesta näki, että hän oli aivan mielensä vallassa. Hänen silmänsä olivat naulitut omiini, kun hän hiveli poskeani. Lumouduin täysin hänen katseestaan.

Samassa hän perääntyi, ja ihana vaaleanpunainen maailmani särkyi.
"Lisa, mä muistan", hän pamautti, kun mä vain katselin kummastuneena häntä.
"Ja se ei ollut mun puolelta alkoholin syytä", Fred jatkoi, ja sai mut ihan hämmentyneeksi.

"Mä oikeesti rakastan sua."

Kuultuani Fredin sanat, tajusin myös Ronyn kuulleen ne. Ja hänen kätensä puristui nyrkkiin.

Vedin Fredin kiihkeään suudelmaan. Hänen huulensa liikkuivat pehmeästi ja halukkaasti omiani vasten.

Oikeastaan, en ollut tosiaankaan varma omista tunteistani. Mutta toisen läheisyys tuntui hyvälle.

... Sitten liiallinen alkoholi teki taas tepposensa.

**

Miksi helvetissä olin aina se, joka veti ongelmia puoleensa?

Roskiksessa kummitteli positiivinen raskaustesti. Ja osasin todellakin arvata, että lapsi on Fredin.

 Vaatteet päälle saatuani makasin epätoivoisena itkien sängylläni. Silmäni sulkeutuivat ja poskilleni ryöppyi kyyneleitä. Seinän takaa kuului jonkun tulevan ylös rappusia. En todellakaan kaivnnut Divinaa nyt tänne.

Samassa huoneeni ovenkahva painui alas, ja Jessica rynnisti sisään kauhistuneen näköisenä.

"Lisa. Mä oon raskaana. Fredille."

***

Osa tuli taas kamalan myöhässä, pahoitteluni.:( Ja nämä mun osat nyt näyttävät olevan aina tällaisia lyhyitä, mutta en viitsi niitä turhillä kuvillakaan alkaa pidentää niin, että tulee ihan pitkäveteistä..
Mutta toivottavasti joku juttu yllätti osassa, ja pääasia, toivottavasti piditte!:) Kommentteja? Kirjoita kaikki mitä mieleen tulee!:D

                       JA OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE LUKIJOILLE!<3

Extrakuvat:

 Niinpä, Jessica. Olin yhtä kauhuissani, kun aloit noin bugittaa!

 Divinaa ei nyt ole kunnolla näkynyt osissa, mutta kyllä hänenkin aika tulee.;)

Niin, siis Divina leikki näissä kuvissa kuningasta?

Ja kyllä, peli aina välillä bugittelee.:D