Osa 03

Heips rakkaat lukijani! Nyt on vihdoin uuden osan aika, ja älysuuri KIITOS edelliseen osaan tulleista kommenteista! Niitähän tuli ihan hervottoman paljon, ja arvatkaa vaan kuinka paljon sain niistä uutta puhtia!:) Jätätte kuulkaas niin ihanan positiivisia ja rakentavia kommentteja, että oikein itkettää!<3
Muttamutta, osassa simit ovat hieman erinäköisiä kuin ennen, koska latasin korvaavat silmät ja ihon. Pahoitteluni siitä!>.< Mutta mielestäni simit ovat nyt paljon komeampia/kauniimpia kuin ennen, ja siksi myös tuo uusi banneri.:) On juu vähän äkkiä väsätty, mutta ei voi mitään. Ja pahoittelen myös, että simeillä on koko osan ajan samat vaatteet päällä, ja vielä samat kun bannerissa. Cas-tila vaan vähän reistailee taas..
Nyt olen pulissut jo aivan liikaa, menkääs lukemaan!--->

***

TUNSIN, VAIKKEN TUNTENUT

Koulun hopeanharmaat ovet pysyivät visusti kiinni. Tulisi jo! Ajattelin ja tuijotin ovenkahvoja, josko ne jo painuisivat alas. Itse olin hilpaissut heti ulos kun viimeinen tunti loppui, mutta Fred oli selvästi jäänyt juttelemaan jonkun kanssa.

Tahdoin jo lähteä kotiin. En tahtonut tavata Frediä, mutta olisi asiasta kerrottava. Ei olisi reilua pimitellä asiaa.

Vaan nyt varsinkin, kun aioin kertoa asiasta Fredille, mielessäni ei muu pyörinytkään. Käteni hakeutuivat koko ajan vatsani seudulle, vaikkei se ollutkaan vielä milläänlailla pyöristynyt. Mieleeni tulvi koko ajan kaikkea raskauteen liittyvää. Esimerkiksi Jessican ja mun sattuma ja kohtaaminen:

"Miten sä voit olla?!" katsoin hölmistyneenä Jessicaa, joka parkui täysillä edessäni.

"No miten nyt tullaan yleensä raskaaksi? Tarvitsetko tarkempaa selostusta?" Jessica itki itkemistään.
"En! Sitä vaan, että, niin mäkin." Olikohan kukaan ennen sanonut noin?

"Oikeesti?"

Vedin hänet lujaan rutistukseen.
"Miten se häntäheikki ehtii?" puhelin enemmän yksikseni, enkä odottanutkaan vastausta. "Mutta Jessica, kyllä me selvitään."

"Kyllä me selvitään."

 Olin sentään onnellinen säilyttäessäni Jessican kanssa puhevälit. Tapaus oikeastaan lähensi meitä. Mutta en vieläkään tajunnut, miten Fred voisi ehtiä... Ja vielä kehdata, hänhän tunnusti rakkauttaan mua kohtaan!

Ovi avautui ja herätti mut mietteistäni. Mies käveli mua kohti vakavana, ei selvästikään pitänyt tilanteesta. En vain tajunnut miksi, eihän hän vielä edes tiennyt raskaudesta..

Fred käveli eteeni ja oli kuin hidastetusta elokuvasta. Hän veti syvään henkeä, ja sanoi:
"Sulla oli asiaa?" Hän katseli mua kulmat koholla ja yritin tulkita hänen mielentilaansa.

"Joo, mutta en sano sitä täällä. Tuutko meille?"

Fred naurahti, ja selvästi piti pyyntöäni täysin järjettömänä.
"Kuules nyt, mulla olisi vähän muutakin. Mulla ei ole tällaseen sun hömppään nyt aikaa."

"Mun hömppään?! Kuules nyt äijä, tämä on tärkeetä!" raivostuin. Eihän hän voi olla noin välinpitämätön mua kohtaan!

"Joten, tulisitko meille?" loihdin naamalleni tekohymyn ja laitoin käteni yhteen.

Hän veti taas syvään henkeä, ja puuskahti ilmat pihalle. "Hyvä on."

**

"No niin, kerro asiasi, että pääsen täältä pois", Fred sanoi katsoen samalla tuimasti mua. Olimme juuri tulleet meille koululta, tosin eri reittejä.
"Onpas sulla kiire. No, en mä sitten viitsi viivytellä jos kerran olet noin kiireinen." Huokaisin syvään ja sanoin: "Olen raskaana."

"No kiinnosti ihan vitusti! Kuule, voisit ihan kohteliaisuudeta pitää tollaset asiat pääsi sisällä! Ja sitten vielä tollasen takia raahaat mut tänne!" Fred huusi niin, että hänen verisuonensakin näkyivät otsasta, ja sai mut samalla täyden hämmennyksen ja vihan peittoon.

"Älä nyt vauhkoonnu!" Otin askeleen taaksepäin, kun Fred alkoi vihasta sekaisin huitoa käsillään.
"Kyllä sunkin pitää ottaa lapsestasi vastuu, vaikkei me sitä haluttukaan!"

"Mun lapsi?! Kuules nainen. Miten helvetissä voisit olla mulle raskaana, kun ei olla edes harrastettu mitään siihen johtavaa?! Ihme teeskentelijä säkin! Silloin sitten annoin sullekin takaisin, kun olit heti toisten kimpussa, joten vein Jessican sänkyyn vaikka silloin olisinkin tehnyt sen mieluumin sun kanssa! Mä en ymmärrä sua yhtään, olin juuri kertonut rakastavani sua!" Fredin silmäkulmaan alkoi nousta kyynel.

 Sanat pamahtivat tajuntaani. Ei olla...? Miten sitten-kuka sitten on... lapsen isä?
"Mitä? Fred, anna anteeks. Mä olin aivan kaatokännissä. En tekisi ikinä muuten noin."

"Kuule, ei tällasta voi antaa ihan näin vaan anteeksi." Sen sanottuaan hän kääntyi kohti ulko-ovea lähteäkseen.
"Fred, odota!" Hengähdin syvään. "Jessicakin on raskaana."

"Mitä?" Fred kääntyi hämmentyneenä takaisin kohti mua. Nyökkäsin vain pienesti, samalla mullekin kirposi kyynel silmään.
"Voitko ikinä antaa anteeks?" Fred huokaisin syvään ja suuntasi katseensa lattiaan. Sitten hän poistui täydessä hiljaisuudessa talosta.
"Fred..."

Miten saatoinkin olla näin tyhmä? Tyhmä ja vastuuton. Juon itseni niin känniin, etten edes muista kenen kanssa vehtaan, sitten vielä selitän väärälle miehelle raskaudestani! Ja haukun Frediä vastuuttomaksi.. Totta puhuen, mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa juhlista eikä sen jälkeisestä ajasta, paitsi sitten seuraavasta aamusta, kun heräsin kammottavaan krapulaan... Tämän epäonnisempi on vaikea olla. Mutta kuka sitten on lapsen isä?

**

Odottelin Divinaa, joka oli mennyt käymään yläkerrassa. Sunnuntai, vapaa koulusta. Lämmin kahvikuppi lämmitti kämmentäni ja sai sen kihelmöimään.

Hörppäsin kahvia suuhuni, joka olikin niin kuumaa, että poltti kitalakeni. Yritin nieleskellä kuuman kahvin polttamatta koko kurkkuani, kun Divina istahti pöytään.

"Sulla oli joku idea tälle päivälle vai?" Divina sanoi lapsen heleällä äänellään.

"Ajattelin, että voitaisiin mennä käymään puistossa. Voitaisiin syödä siellä jotkut leivokset ja näin", kerroin, ja Divinalla loksahti suu auki.

"Mutta.. Et tullut koskaan äidin ja munkaan kanssa sinne. Miksi sä nyt tahdot sinne mun kanssa?" Äh, Divina oli fiksumpi, mitä kuvittelin..

"No okei, en mä sun kanssa ihan huvikseni sinne lähtisi!" En ehtinyt sanoa syytä, minkä vuoksi tahdoin sinne, kun Divina jo keskeytti.

"Sulla on siis jotain asiaa mulle?" Naulan kantaan. Nyökkäsin hänelle vain pienesti vastaukseksi.

"No, lähdetäänkö heti?"
"Joo", Divina vastasi moccapalat mielessään ja löi kätensä yhteen.

**

"Kumpi on ensin sisällä?" heitin haasteen Divinalle.
"No minä!" Divina huusi ja alkoi kikattaa.

"Enpä usko!" huusin takaisin ja irroitin käteni hänen kädestään. Pinkaisin muutaman askeleen sisareni edelle.
Puistossa oli suloinen pieni punainen kahvila, jossa oli mahtavan hyviä leivonnaisia ja patonkeja.

Astuimme sisälle kahvilaan. Seinät olivat sisältä vaaleat, mutta kahvila oli hyvin viihtyisä. Kassan takana oli silmälasipäinen mies, joka selvästi jo odotti työvuoronsa loppuvan.
Divina meni heti tiskille katsomaan leivoksia.
"Tahdon tuon", hän sanoi mietittyään hyvän tovin.
"Yksi moccapala, kinkkukääre ja cola, kiitos."

Kahvilaan tuli kohta jo muitakin. Kahvilassa kävi usein monia perheitä kivan leikkipuiston takia.

Divina alkoi mutustaa moccapalaansa hetimiten.
"Tuota, mulla tosiaan olisi kerrottavaa.."

"Asia on nyt niin, että meille tulee vauva. Olen raskaana."

"Heeei! Odota! Ei kai meille muuta mitään miestä?" Divina tivasi.

"Sekö sulla on päälimmäisenä mielessä? No, mutta ei tule."

"No mieti nyt! En tahtoisi nähdä joka kerta koulusta tullessani isosiskoni imuttelevan jonkun kanssa sohvallamme!"

"Itseasiassa, en tiedä, kuka lapsen isä on", vastasin nolona ja käänsin katseeni muualle.

"Jaa", Divina mumahti ja alkoi natustaa moccapalaansa. Jos hän olisi ollut hieman vanhempi, olisin saanut mukavat tivailut yksityiskohdista. Onneksi näin.

"Taidan mennä nyt leikkimään puistoon ja lähden sitten tekemään läksyjä", Divina sanoi ja kipitti ulko-ovelle. "Heippa!"

Katselin, kuinka pikkusiskoni telmi leikkikentällä ja juoksenteli sinne sun tänne pitäen hauskaa.

Lähdin kapuamaan portaita alas kohti lampea. Tarvitsin aikaa ajatella.

Oli kauniin aurinkoinen päivä, mutta sellainen olo mulla ei ollut sisältä. Vatsassani myllersi, en vain voinut käsittää koko tilannetta.

 Toivoin vain, että saisin vielä Frediltä anteeksi kamalat töppäykseni..

Voisinpa vain muistaa hieman illasta, jolloin se tapahtui. Mutta ei. Mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa loppuillasta. Tai yöstä.

Käperryin pieneen myttyyn penkin nurkkaan. Mietin vaihtoehtoja. Voisihan se olla joku muukin, joku kuokkija tai muu vastaava.

 "Moi!" edestäni kuului tuttu ääni.

"Ai moi", sanoin hämilläni kyykystä ja jatkoin ollakseni luonteva: "Mitäs sä täällä?"

 "Mitäs mä, kunhan käväisen, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Entä sä? Kiva nähdä pitkästä aikaa!"

 "Itseasiassa järjestin pikkusiskolle tekemistä ja itselleni ajatteluaikaa."

"Mitä sä niin kovin ajattelet?" Rony naurahti.

"Ähh, mä olen raskaana enkä tiedä kuka on isä, mutta en jaksa puhua siitä nyt. Mites sulla menee? Oletko tavannut jonkun kivan tytön?" kysäisin ja tein naamalleni kiusoittelevan virneen.

"En, ellei sua lasketa", Rony naurahti ja katsoi mua hymyillen.
"Heei, älä viitsi!" naurahdin hänelle heleästi ja tyrkkäsin kyynäpääni hänen kylkeensä.

 

"Saanko viedä neitosen kävelylle?" Nyökkäsin, ja nousimme penkiltä.

"Mun pikkubroidi alkoi pelata vaan sen uudella pelikonsolilla ja vanhemmat lähti pari päivää sitten Turkkiin, joten päätin lähteä haukkaamaan happea."

Juttelimme kaikesta. Aivan kaikesta ja vaikka mitä. Tai enemmänkin Rony puhui ja mä kuuntelin, mutta se oli rentouttavaa.
"Mä haen meille tuolta kahvilasta colat."
"Eikö mies yleensä tarjoa?" Rony naurahti ja katsoi mua kulmiensa alta.
"No et tarjonnut!" nauroin ja juoksin kahvilaan.

Olimme istuskelleet siinä laiturin päässäkin jo vaikka kuinka kauan, molemmilla oli limsakin jo loppu. Rony höpötti koko ajan jostain.
"Nyt, herra tarinoitsija, saanen pyytää anteeksi ja vien tämän pullon roskiin", sanoin hänelle ja kumarsin ennen kuin käänsin hänelle selkäni.

Hän oli ihan hiljaa koko sen ajan, kun vein pullon. Kuulin, kun hän käveli taakseni ja samassa hän käänsi mut ympäri. Hän oli kamalan lähellä, ja tunsin roskiksen pohjettani vasten.

"Lisa.. Saanko mä kokeilla? Mä en pysty pitämään näppejäni erossa susta." Katsoin kummastuneena hänen suklaan ruskeisiin silmiin.

Hän laski kätensä hellästi poskelleni ja silitti sitä.
"Lisa, mun täytyisi kertoa sulle jotain. Nimittäin siitä bileillasta." Höristin korviani, vaikka Ronyn käsi vei suuren osan huomiostani.

"Mä nimittäin luulen, että olen lapsen isä."

"Muistat varmaan, että Fred lähti silloin vessaan heti suudelmanne jälkeen. Etkö? No kuitenkin, silloin sä jotenkin vauhkoonnuit ja raivostuit Fredille. Samassa hyökkäsit suutelemaan mua. Aloit raahata mua yläkertaan, ja samassa Fred palasi vessasta ja näki kaiken. Voit arvata, ettei hän ollut kovin tyytyväinen näkemästään, mutta ei yrittänyt estää sua. mua sun on turha syytellä, en tietenkään pannut vastaan.

 Mutta se oli varmaan elämäni paras hetki. Ei seksin takia, vaan sen takia, että sinä olit siinä. Muistan kun suit hiuksiani sormiesi välistä. Laskit kämmenesi poskelleni ja katsoit suoraan silmiini. Sinä hymyilit. Kysyin vielä, että oletko varma tästä. Nyökkäsit ja hymyilit taas.

Ainoa valo huoneeseen tuli täysikuusta, joka valaisi kauniin ihosi valkoisen hohtavaksi.

Sitten kun seuraavan kerran ehdin ajatella, makasit kainalossani olkapäähäni nojaten. Mustaksi maalatut luomesi olivat kiinni ja tuhisit nukkuessasi. Lämmin vartalosi oli tiiviisti kiinni omassani, vain napakorusi tuntui kylmältä.

Silittelin kädelläni olkapäätäsi. Hiuksistasi lähti marjaisen shampoosi tuoksu sieraimiini, ja suutelin päälakeasi. Ikkunasta tuleva kuun valo osui suoraan kasvoihisi ja korosti kauniita piirteitäsi..

Sitten kuitenkin tuli se aika, kun mun piti poistua, ettei kotona porukat saisi mitään mieleensä.. En oikeasti olisi uskonut, että se olisi niin hankalaa."

Rony lopetti tarinansa ja katselin hämmentyneenä häneen.
"Anteeksi, kun olen aiheuttanut sulle ongelmia", hän sanoi.
"No, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mä lasken ensin!"

"Onko joku hätä?" Rony aisti pahan mieleni.

"Mä pelkään."

"Mitä sä pelkäät?"
"Että sä katoat. Ettei lapsella ole isää, niinkuin mulla ei ollut."

 "Älä huoli. En voisi jättää sua. En jätä sua yksin lapsen kanssa, vaan kasvatetaan se yhdessä."

 Seisoimme siinä, vain katsellen toistemme silmiin. Hän hiveli poskeani kädellään. Miten voisinkin pitää näin kauan silmäni kiinni, tuntematta Ronya kohtaan mitään, vaikka olen tuntenut hänet koko ikäni?

      ---

***

Tadaa! Vihdoin valmis! Tulikin vähän pidempi kuin ennen.:) Ai että, rakastin kirjoittaa tätä!<3 Toivottavasti piditte siitä! Joten, kertokaahan, mitä mietitte! Lempikuvaa, -kohtausta,-hahmoa, mitä vain! Kommentoikaa taas yhtä ahkerasti kuin viimeksikin!<3
Voisin tehdä ylijäämäkuvista tässä jonkun extrankin, katsotaan.;)
Mutta nyt annan puheenvuoron teille, rakkaat lukijat!